Marraskuu

Joka marraskuu mieleeni hiipii tämä Kyllikki Villan runo:

Kuinka uskallankaan olla näin onnellinen
sumuisessa marrasmaisemassa
pimenevän päivän lyhyenä hetkenä

Marraskuu on minun kuukauteni, mieli kevenee samaa tahtia pimenevien päivien kanssa.

23.8.2011

Eilisen päivän tulen muistamaan ainakin siitä, että kadotin vihkisormukseni.

Eihän kukaan kadota sormustaan? Mutta niin vain kävi, se tippui sormestani.

Yritän muistaa työkaverini sanat, että onhan minulle kuitenkin ihana aviomieheni ja tyttäreni, vaikka sormus hävisikin.

Onhan tämäkin eräänlainen tarina, jälkipolville kerrottavaksi.

Sini haastoi minut blogissaan jo jokin aika sitten kertomaan itsestäni kahdeksan asiaa. Arjen palattua on pitänyt kiirettä, mutta nyt ajattelin vastata haasteeseen.

1. Olen aika ripeä liikkeissäni, ja jos keksin tänään jonkin muutosta kaipaavan asian, se on todennäköisesti huomenna jo hoidettu tai ainakin kovaa vauhtia toteutumassa. Olen myös jatkuvasti tekemässä jotakin ja olen äärimmäisen huono vain olemaan, joten yleensä rentoutumiseenkin kuuluu jotakin tekemistä. Etenkin kotona ollessani ihan huomaamattani teen koko ajan jotakin. Sainkin yläasteaikoina silloiselta ystävältäni taulun, jossa luki: "jos ei ole mitään tekemistä, tee jotain". Piirre taitaa siis olla pidempiaikainen.

2. Minulle on tärkeää tietää, mikä suhteeni muihin ihmisiin on. Jos olen vasta tutustunut johonkin ihmiseen, tunnen joskus ahdistusta siitä, etten tiedä, tuleeko meistä ystäviä vai vain kavereita. Kaikista vaikein tilanne on silloin, jos en osaa määritellä, mitä minä olen jollekin minulle tärkeälle ihmiselle.

3. Minulla on taipumusta suunnitella elämää pitkälle eteenpäin vaikka toisaalta tiedostan, että elämässä voi sattua mitä vain ja harvat asiat tapahtuvat juuri niin kuin ne on suunnitellut.

4. Innostun todella helposti asioista ja mielestäni se on yksi parhaista puolistani.

5. Perhe ja ihan tavallinen arki ovat elämän hienoimpia asioita. Ihan tavallisiin päiviin liittyvät ihan tavalliset asiat ovat niitä suurimpia. "Äiti" on varmasti maailman kaunein sana oman lapsen suusta kuultuna. Pidän vakaan parisuhteen ja arjen tuomasta turvallisuuden tunteesta. Ensi-ihastuminen ja kaikenlainen alkuhuuma on minusta jopa jotenkin pelottavaa. Ehkä siksi, että pelkään todella paljon ihmisten menettämistä.

6. Rakastan talvea eniten kaikista vuodenajoista. Tunnen herääväni eloon kun päivä lyhenee. Kova pakkanen ja auringonpaiste on niin kaunis ja lyömätön yhdistelmä, ettei kauneinkaan kesäpäivä sitä voita. Sitä paitsi paksut vaatekerrokset ja silmille asti vedetyt pipot tekevät ihmisistä suloisia.

7. Pidin pitkään itseäni suhteellisen hiljaisena ihmisenä, ja ihmettelin kovasti, kun ihmiset sanoivat minun olevan puhelias. Esimerkkinä tästä kerrottakoon, että tavatessani ensimmäisen kerran mieheni vanhemmat, olin mielestäni todella arka ja hiljainen, mutta myöhemmin kuulin mieheni siskon ihmetelleen vanhemmilleen, miten mieheni jaksaa puheliaisuuttani.

8. Vaikka sairaanhoitaja on ehkä maailman tavanomaisin ammatti, tunnen monesti suurta ylpeyttä kertoessani ammattini. Ja ihan rehellisesti tunnen valinneeni alani oikein, sillä lähes kaikki minua kiinnostavat ammatit liittyvät nykyiseen alaani.

Loma

Mustikoiden poimimisesta, joessa uimisesta, hiekkaleikeistä, ulkona olosta, ystävien tapaamisesta, liian myöhään valvomisesta, varhaisista aamuista, pitkistä aamukahveista, perheen kanssa yhdessäolosta, auringosta nauttimisesta, Korkeasaari-päivästä, grillijuhlista, tulevaisuushaaveista, mansikoista, jäätelöstä.

Niistä on hyvät lomat tehty.

Nyt mielen valtaa pienoinen työhönpaluuahdistus, jota en ennen lomaa osannut edes pelätä.

Rakastan sinua enemmän kuin

Siivosin kaappeja ja vastaani tuli pino tärkeitä kortteja. Pinossa oli muun muassa kortteja jotka saimme, kun tyttö syntyi, tytön 1v-kortteja ja hääkortteja. Luin kortit läpi ja yhdessä hääkortissa ollut runo sai minut liikuttumaan taas kerran. Ajattelin jakaa sen teidän kanssa:

Rakastan sinua enemmän kuin ankka jaksaa uida,
ja enemmän kuin greippi roiskuu mehua,
rakastan sinua enemmän kuin ginirommi on ikävystyttävää
ja enemmän kuin hammassärky tuottaa kipua.

Niin kuin haaksirikkoutunut vihaa merta,
tai jonglööri vihaa mokia,
niin kuin emäntä vihaa odottamattomia vieraita,
niin paljon rakastan sinua.

Rakastan sinua enemmän kuin hyttynen jaksaa pistää,
ja enemmän kuin maanalainen tärisee,
niin paljon kuin raajarikko kainalosauvoja tarvitsee,
ja enemmän kuin kynsitikku kirvelee.

Vannon sinulle taivaallisten tähtien kautta,
ja niiden, jotka loistavat allamme, jos sellaisia on,
että niin kuin korkein oikeus vihaa vääriä valoja,
on rakkauteni sinuun loputon.

Ogden Nash (suom. Risto Ahti)

Viime aikoina on ollut todella hyvä olla. Vaikka tyttö sairasti viime viikolla ja nukkui yössä vain muutaman tunnin ja tunsin itseni töissä todella väsyneeksi, on olo kuitenkin ollut hyvä. Mulla on maailman paras perhe.

Laulelua

Tyttö on alkanut lauleskella. Tänään kuultiin ensimmäinen ihan oikea laulu (päiväkodissa oppinut)

"Laiiiiva, laiiiiva" ja samalla tyttö heiluttaa itseään puolelta toiselle.

Maailman söpöintä.

Nyt mulla on edessä kolme vapaapäivää ja tiedossa kaikkea ihanaa aktiviteettia.

Aloitus

Aloitin tämän blogin pitämisen noin vuosi sitten. Kirjoitin neljä kertaa ja sen jälkeen unohdin koko asian.

Nyt aika tuntuu taas kypsältä blogin pitämiseen. Jotta voisin aloittaa puhtaalta pöydältä, poistin kaikki aiemmat postaukseni.

Ehkä tarve kirjoittaa ajatuksia juontaa juurensa siihen, että elämäntilanteeni on juuri muuttunut radikaalisti ja olen käyttänyt paljon aikaani miettimällä, mikä minulle on tärkeää ja mitä elämältäni haluan. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Olen tänä vuonna 24 vuotta täyttävä nuori nainen Keski-Uudeltamaalta. Asun yhdessä aviomieheni ja helmikuussa 2010 syntyneen tyttäreni kanssa. Aloitin kolme viikkoa sitten työt äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen hyvin sekavissa tunnelmissa samalla, kun tyttömme aloitti päiväkodin.

Kun kerroin ihmisille palaavani työelämään, kaikki saman kokeneet sanoivat jotenkin ohimennen, sivulauseessa, että kyllä sitä joskus itkien lähti päiväkodilta kun lapsi jäi itkemään. Tiedättekö niitä asioita, joista on kyllä kuullut ja joita itsekin tokaisee muille siihen tyyliin, että näin varmaan tapahtuu, muttei asiaa oikeasti ole sen syvällisemmin pohtinut? Minulle kävi näin tämän asian kanssa. Olin tietysti ajatellut päivähoidon aloittamisen ja töihin paluun olevan jonkinlainen shokki, mutta en olisi ikipäivänä uskonut, miten vaikeaa lapsen päivähoitoon laittaminen todellisuudessa oli. Tutustumispäivät olin lähes järkyttynyt päätöksestäni mennä töihin ja vielä vuorokautta ennen töiden alkamista mietin mielessäni, voiko kaikkea sovittua jo perua.

Uudenlaista arkea on nyt kulunut kolme viikkoa ja minä en ole tuntenut itseäni yhtä onnelliseksi ja täydeksi hetkeen. Sen lisäksi, että saan edelleen olla neljä päivää viikosta kotona maailman ihanimman ja hauskimman lapsen kanssa, saan tuntea itseni tärkeäksi myös työssä ja viettää kolme päivää viikosta aikuisessa seurassa (joskin tämäkin aika kuluu myös lasten kanssa). Jos kulkee kevyin askelin kotoa töihin ja kotiin palaaminen tuntuu ihanalta, suuret linjat lienevät kunnossa?

Olen törmännyt kotona oloni aikana sellaiseen ikävähköön äitiyden lieveilmiöön, että joillakin äideillä on ikävä tapa vertailla äitien paremmuutta erilaisilla mittareilla. Yksi tärkeä mittari tässä tuntuu olevan se, kuinka kauan äiti hoitaa lapsensa kotona. Mieheni tokaisi minulle eilen, että vaikutan onnellisemmalta nyt kuin ennen töiden alkamista. Ja kyllä, minä myös tunnen oloni onnellisemmaksi, tai ehkä ennemminkin täydemmäksi. Saan toteuttaa itseäni useammalla alueella. Jaksan paremmin olla läsnä kotona kun käyn myös töissä, jaksan innostua asioista ja tunnen voivani kokonaisvaltaisesti paremmin ja löytäneeni nopeasti ja helposti kaikesta innostuvan itseni taas uudelleen. Eikä tämä tarkoita sitä, että olisin ollut jotenkin surullinen kotona ollessani (se reilu vuosi oli varmasti elämäni onnellisin), mutta minä kaipasin arkeeni jotain enemmän kuin mitä kotiäitiys tarjosi. Kaiken lisäksi myös tuntuu, että tyttömme nauttii päiväkodissa olosta ja siellä tarjolla olevista aktiviteeteista toisten lasten seurasta puhumattakaan ja viihtyy hoidossa hyvin. Tämä ratkaisu taisi olla meidän perheellemme paras mahdollinen.

Ehkä tähän vaikuttaa sekin, että valmistuin juuri ennen äitiyslomalle jäämistä ja alitajunnassa pelkäsin, että olen unohtanut alaani liittyvät asiat ja koska mitään todellista rutiinia alan töihin ei ollut ehtinyt muodostua vielä ennen kotiin jäämistä, mietin, pärjäänkö enää missään työssä. Ilokseni olen huomannut, ettei kaikki aiemmin oppimani suinkaan ole päässyt unohtumaan ja alkuinnostuksessa olen lainannut kirjastosta pinon työnkuvaani liittyvää kirjallisuutta ja suorastaan ahnehtinut uutta tietoa. Päivän päätteeksi minulla on tapana kertailla töissä eteen tulleita asioita vielä kirjasta ja perehtyä asioihin syvällisemmin. Minä todella tahdon olla hyvä työssäni ja oppia uutta.

Tuntuu siltä, että kaikessa on jokin järki. On mielekästä käydä töissä, oppia uutta ja vahvistaa ammattitaitoa. On tärkeää tuntea itsensä hyväksytyksi ja osaavaksi myös työelämässä. Tuntuu hyvältä tehdä vuorotyötä, kun se tarkoittaa tytölle lyhyempiä hoitopäiviä ja toisaalta miehelle ja tytölle enemmän kahdenkeskistä aikaa. On mielekästä viettää vapaapäiviä kotona, kun päivät saa viettää maailman parhaassa seurassa oman lapsen kanssa. On ihanaa seurata, minkälainen persoona tytöstä on kuoriutunut ja miten hän on oppinut aivan valtavasti ja samalla kasvanut vauvasta touhukkaaksi taaperoksi. On ihanaa tulla kotiin, kun heti ovella vastaan juoksee maailman onnellisin hymy, halauksia ja märkiä pusuja. Tuntuu siltä, että minulla on kaikki, mitä tarvitsen ollakseni onnellinen.

Tuntuu hyvältä, kun voi täydestä sydämestään sanoa nauttivansa meneillään olevista hetkistä.